Mies nauraa mulle... Poissa on aika, kun helmeily oli hiljainen harrastus, jossa helmiä siirreltiin hiljaisuuden vallitessa nauhaan ja korkeintaan lattialle tippuvien helmien rapina täytti olohuoneen. Nyt keittiön täyttää thooooooooh-äänet butaanipolttimesta, pauk-pauk-pauk-äänet vasaroinnista, kananmunakattilan/sitruunahappokattilan kiehumisäänet, shriiik`n-shriik`n-shriik`n -ääni käsikäyttöisestä kiillotusrummusta jne. Onneksi meidän lapsilla on hyvät unenlahjat ja äitee saa harrastaa.

Näitä seuraavia korvakoruja on hakattu, patinoitu kananmunalla ja pikkuisen kiillotettu Omo-hammasharjalla. Kalsedonibrioletit sain Helmiliinalta, kun ihailin niin kovasti hänen korviksiaan, että oli ihan pakko saada omat. Muten samanlaiset kuin Helmiliinan ihanuudet, laitoin vain hieman enemmän hopeasöheröä näihin. Oli sitten pakko tehdä kaksi paria, sillä kun ensimmäisen sain valmiiksi huomasin valinneeni kivet siten, että reiät olivat aivan eri kohdissa ja korvikset noin puoli senttiä eri mittaiset. :s Korviksissa on käsityönleimaa hieman liikaakin, sillä taoin ekaa kertaa korviskoukkuja ja en kyllä päässyt haluamaani lopputulokseen. Lisäksi tässä ensimmäisessä parissa toinen söherö on aavistuksen verran kapeampi kuin toinen, vaikka ei kyllä niin pahasti kuin kuva antaa ymmärtää.





Toinen vedenvärinen koru on akvamariininapeista tehty rannekoru perinteisesti linkittämällä. Akvamariinit on kauniita kiviä, vaikka ensin kun ne sain olin aavistuksen verran pettynyt. Kun sitten viime viikonloppuna tein tän rannekorun kokeeksi, olin lopullisesti myyty. Nää on ihania! Seuraavan kerran kun menen Suomen Jalokivituotteeseen, ostan ihan varmasti A+++ luokan akvamariineja nauhan vaikka vaan tyynyn alle, viimeksi niitä jo hiplasin pitkään ja hartaasti, mutten raaskinut ostaa.