Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
09.02.2010 - 17:50

Kyselin joskus viime keväänä arvonnan yhteydessä, että millaisia koruja ihmiset haluaisivat minun tekevän. Muutama toivoi näkevänsä kelloja. Aika pian sen jälkeen ostin kellotaulun. Häpeäkseni on tunnustettava, että se on pyörinyt aktiivisten helmien alustalla jo yli puoli vuotta, mutta valmiiksi se ei ole tullut. Itse asiassa, se on luvattu jo kertaalleen äidille, mutta taisipa käydä niin, että äiti ehti ostaa uuden kellon, ennen kuin tämä valmistui. Omakin kello on sanonut sopimuksen irti ja nyt kun kelloa taas tarvisin, päätin, että tuo kellotaulu saa viimein luvan valmistua kokonaiseksi kelloksi.

Ensin hopeista mattoketjua, sitten hopeinen lukko ja sydän sekä prehniittibrioletti hieman tasapainottamaan korua. Tälle kellolle on toisaalta ihan sama kummin päin se ranteessa on, sillä toiselta puolelta se on kello ja toiselta puolelta koru.

Kenelleköhän tämä nyt sitten päätyy? Mitaksi tuli kuin vahingossa sellainen, joka on äitille sopiva, itselle joutuu lyhentämään. Vai olisiko helpompi ostaa uusi kellotaulu, niin ei tarvi tapella?

Verkkopuodin sisäänkäynti
Kirjoittaja

Olen reilu kolmikymppinen koruharrastaja Raahesta. Päivää värittävät 7-, 4- ja 1,5-vuotiaat lapset. Korutehdas toimii siis hitaalla, mutta sitäkin nautinnollisemmalla vauhdilla.

Löytyikö mieleinen koru? Laita sähköpostia osoitteeseen katrinkoruavaruus (at) kotinet (piste) com tai kurkista www.koruavaruus.net

Kuvien kopioiminen ilman lupaani on kielletty!

2.3.2007 alkaen
Aikaisemmin tapahtunutta


Verkkopuodin sisäänkäynti
eXTReMe Tracker