Helmetissä oli heinäkuun haasteena Mummo.

Aihe sattu sopivasti kohdille, sillä vaikka omat mummoni ovat kuolleet 10 ja 15 vuotta sitten, jostain syystä tänä kesänä olen heitä muistellut enemmän kuin vuosiin. Sekä äitini että isäni olivat pahnanpohjimmaisia, syntyneet kun mummoni ovat olleet nelissäkymmenissä. Siitä syystä omien muistikuvieni mummot ovat aika ikäkkäitä. 

Molemmat esiäitini, sekä Mummu että Muori elivät pitkän elämän, joka ei ollut mitenkään helppo. Muorilla oli 11 lasta ja Mummun mies kuoli, kun äitini oli alle 10 vuotias. Elämä ei ollut mitenkään leveää. Muistan molemmat mummoni käsityöihmisinä. Varsinkin Muorilta syntyi käsityö kuin käsityö. Hänen jäljiltään on muistoina kirjailuja, virkattuja sängynpeitteitä, sukkia, mattoja jne.  Mummu puolestaa teki hienoja lapasia virkkuukoukulla. Itse asiassa vieläkin taitaa löytyä käyttökelpoisia mummun villasukkia. Sen verran runsasta oli tuotanto.

Tänä kesänä vanhempani ovat alkaneet laittamaan äidin kotipaikkaa. Varastoja on siivottu, kattoja korjattu ja muuttipa vanha hirsinen puojikin paikkaa.

Muorin kädentaitoihin puolestaan törmäsin, kun aloin sisustaa tytöilleni makuuhuonetta. Mieleisiä sängynpeitteitä ei löydy mistään. Paitsi... Muorin virkkaamat! Pienen kunnostuksen jälkeen ompelin ne käsin tukevalle kirsikansävyiselle kankaalle. Tulikin kauniit (ja prinsessaiset) sängynpeitteet.

Näihin muistoihin osui Helmetin aihe sopivasti.

Etsaustyö, josta tulee avaimenperä, kunhan saan hommattua siihen avainlenkin.

Tämä etsaus oli toinen minkä tein. Ensin tein sen teippitekniikalla ja lopputulos oli tähän tarkoitukseen ihan liian steriili. Kokeilin uudestaan, ja nyt se näyttää sille mille pitääkin. Jalanjäljelle, joka on jo hieman haalistunut ja kulunut, mutta joka on kuitenkin aina sydämissämme.

Jalanjäljissä

Tässä blogissa ei vielä mainita s-kirjaimella alkavaa vuoden aikaa. Tämä koru ei hehku sen väreissä vaan tämä hehkuu polttavana kuin aurinko, josta olemme saaneet nauttia.

Etsauskokeilu jälleen. Piirustustaito olisi suotavaa, mutta kun sitä ei omista, niin on vain tyydyttävä yksinkertaisiin muotoihin. Lisukkeena karneolia oikeen hehkuvan oranssina. Sellaisena, jonka sävyisiä paitoja näytti tulevalle vuodenajalle olevan kaupoissa.

Harvinainen koru, kun korviksetkin syntyivät samaansyssyyn.

My sweet Pumpkin

Korviksista en tiennyt kumpi oli kivempi kuva, toinen on tarkempi, mutta toisessa on pehmeämmät sävyt...

Koukuttavaa ja jännittävää puuhaa. Ei nämä vieläkään täydellisiä ole, mutta jännää tää on, joten pakko kokeilla vielä lisää, lisää ja lisää. Ilmeisen jännää muistakin, kun siipaltakin tulee kannustusta, että kokeile tänä iltana, millainen tuli, ja yhtäkkiä kaikenmaailman työkoneita on löytynyt varastosta. Sellaisia, joita en ole edes tiennyt olevan olemassakaan, ja joita ehdottomasti tarvitsen.

Nämä laatat valmistuivat toissa yönä yhden aikaan. Todellakin, mitähän ne naapurit ajattelevat naisesta, jolla on saappaat jalassa ja paksut vaatteet päällä, mutta niiden alta lipottaa satiinipintainen yöasu... Ja jonka mies käy välillä kalsareisillaan katsomassa, mitä siellä terassilla oikeen tapahtuukaan... Ja sekin tiiraa jotakin purkkeja... Varmaan jotain rikollista. ;)

Ihana

Ja koko koru, josta en ole ihan varma jääkö se tällaiseksi, vai tuleeko muutoksia... Kaverina savukvartsia ja käsin punottua hopeaketjua.

Toinen laatta juuttui purkkiin. Sormiahan sinne litkuun ei kannata työntää ja normaalit apuvälineet eivät sitä irrottaneet. Joudun ronkkimaan metallilangalla laattaa irti. Miten lienee juuttunutkin niin pahasti. Siitä seurauksena laatta naarmuuntui. :(

Gerbera

Oppia ikä kaikki. Koukuttavaa puuhaa tää on. Nyt tarvittaisiin kiillotusvahaa, että korut saisi kunnolla kiillotettua.

Selitetäänpäs hieman, miksi mun ÄHH-projekti takkuaa.

Kyllä te muut helmeilijät tiedätte. Kun se hullutus iskee, niin ajatuksiin ei mahdu muuta. Jo pidempään olen miettinyt, että jos kokeilisi etsausta. Inkku esitteli jokin aika sitten kuparille etsausta ja kaipa se takaraivoon jäi. Tosin halusin etsata hopealle. Maanantaina illalla se iski: nyt on ihan pakko saada kokeilla sitä.

Yö meni googlatessa. Mitä tarvitaan, mistä niitä saa ja miten homma tapahtuu. Seuraavana päivänä tutkittiin, mitä tarvikkeita on Suomesta saatavana. Ja seuraavana iltana googlattiin lisää. Eipä tahtonut löytyä ohjeita niille kemikaaleille, mitä Suomen markkinoilla saa kohtuullisella vaivalla. Ei auttanut kuin soveltaa ja testata.

Keskiviikkona soitin työpaikalleni ja olihan siellä happoa varastossa. Työkaveri teki (ylitöiksikin taisi mennä) valmiin litkun pulloon asianmukaislla välineillä ja asianmukaisessa vetokaapissa, ettei tarvinnut enää kotona kokkailla. Kiitokset apteekkarille, hän sponsoroi tämän kokeilun. :) 

Sopivia kyniä hopealevyn suojaukseen ei kaupungistamme löytynyt, joten tässäkin kiireisen ihmisen piti vaan testata. 

Ensimmäinen kokeilu. Täydellinen epäonnistuminen.

Seuraavana iltana kokeilin uudestaan. Ei tapahtunut vieläkään mitään! Olin rakentanut hienoista turvasysteemeistäni vahingossa inhibiittorin. Ostamani kynä, ei ollut täysin sopiva ja koska hopealevy oli typpihapossa liian kauan, myös ei toivotuista paikoista happo vei mukanaan. :( Tähän riipukseen olisi tavoitteena saada vielä tummaa patinaa kuoppakohtiin, mutta ensimmäinen kokeilu epäonnistui.

Kolmantena iltana kokeilin teippisuojausta. Toimi todella hyvin. Ainut miinus hommassa oli se, että hopeariipus on niin steriilin ja teollisen näköinen, että se näyttää tylsälle. En edes viitsinyt kuvata sitä.

Kokeilut jatkuvat. On tää niin jännää.

Jos joku innostuu happokokeiluihin, niin muistuttaisin turvallisuusasioista. Ne hapot on oikeastikin syövyttäviä ja niitä ei sovi haistella. Lukekaa käyttöturvallisuustiedotteet etukäteen hyvin, hommatkaa asianmukaiset hanskat, suojalasit ja maskit. Kesästä huolimatta happoja kannattaa käsitellä paksuissa ja pitkähihaisissa ja -lahkeisissa vaatteissa. Huolehtikaa riittävästä tuuletuksesta ja varatkaa vierelle hätäsuihku. Happojen säilytyspaikka kotona on myös harkittava tarkkaan, samoin kuin happokylpyjen suorituspaikka. Itse tein homman yöllä takapihalla, mutta piti mun kuitenkin kytätä, ettei naapurin kissat löydä kokkauksiani. Hommassa kaivataan vakaata kättä ja kokemus kemikaaleista ei ole pahitteeksi.

Peeäs. Ehkä mä tälla riipuksella ja selitykselä kuittaan ÄHH-projektin tän viikon viimeisen korun. Vai onko tämä huijausta?